Latinaksi sana ultra tarkoittaa tuolla puolen — yli — sijaitsevaa asiaa. Ranskan vallankumouksen aikoina sanalla viitattiin ääriaineksiin (esim. ultrarévolutionnaire, suom. äärivallankumouksellinen). Ranskasta termi kulkeutui italian kieleen ja alussa sillä tarkoitettiin poliittista ääriainesta. Myöhemmin sana vakiintui tarkoittamaan jalkapallokannattajien järjestäytyneitä ääriryhmiä.
Nykytilanne: mafiat katsomoissa
Viimeisten vuosien aikana — pandemian päättymisen jälkeen — Italian mafiat ovat saaneet jalansijaa stadioneissa erityisesti ultraksi kutsuttujen katsojien keskuudessa. Mafioiden mukaantulo on näkynyt lukuisina murhina, joiden kohteena ovat olleet johtavat jalkapallokannattajat. Syy mafioiden soluttautumiseen jalkapallokannattajien piiriin johtuu niistä mittavista rahallisista intresseistä, jotka liittyvät tähän urheilulajiin. Soluttautuminen on koskenut Italian suurseuroja: Inter, Milan ja Juventus. Lisäksi myös vähemmän menestyneet seurat, joilla on kuitenkin suuret kannattajajoukot, kuten Lazio ja Roma, ovat olleet rikollisjärjestöjen kohteena. Kirja lähtee siis liikkeelle nykyisestä tilanteesta.
Kannattajakulttuurin historia
Nykytilanteen ymmärtämisen kannalta on välttämätöntä käydä läpi jalkapallokannattamisen historiaa. Italiassa jalkapallokannattajien järjestäytyminen alkoi 1930-luvuilla, jolloin perustettiin monia kannattajayhdistyksiä. Yhdistyksien mukaantulo näkyi ensimmäisten seurojen lippujen ilmestymisenä stadioneihin kannattajien käsissä. Katsomoissa tässä vaiheessa ei nähty väkivaltaisia yhteenottoja eri seurojen kannattajaryhmien välillä. Toki yksittäiset katsojat tappelivat keskenään, mutta toiminta ei koskaan koskenut suurempia ryhmiä.
Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana jalkapallon suosio kasvoi Italiassa voimakkaasti ja 1950-luvulla stadionien sisälle muodostui jo tässä vaiheessa jako eri katsomonosien välillä, joka on vallallaan kaikkialla maailmalla. Kiihkeimmät kannattajat, joiden tausta oli alemmissa yhteiskuntaluokissa, sijoittuivat päätykatsomoihin kun taas varakkaammat kannattajat hakeutuivat parempiin ja kalliimpiin paikkoihin. Kirjassa läpikäydään eri katsomonosien vuorovaikutuksen mekanismeja ja miten kannattajien toiminta vaikuttaa pelinkulkuun. 1950-luvulla kannattajayhdistykset järjestivät myös ensimmäiset matkat vieraspeleihin.
Ultrakulttuurin synty
Italiassa jalkapallofanikulttuuri koki suuren murroksen 1960-luvun loppupuolella kun poliittisten nuoriso- ja opiskelijaliikkeiden toiminta- ja kulttuurimallit kulkeutuivat stadionien sisälle. Tuolloin syntyivät ensimmäiset ultraksi itseään kutsuvat kannattajaryhmät. Ultrien toimintamalli oli kollektiivista ja organisoitua, siitä tuli pian elämäntyyli, joka kattoi koko elämää, eikä pelkästään jalkapallo-otteluita. Ultrakulttuurin liittyi selkeät arvot, säännöt, pukeutumistyylit ja yleiset käyttäytymismallit. Stadionien sisällä kannattaminen sai täysin uusia muotoja suurilla banderolleilla, savupommeilla ja rummuilla.
Väkivalta ja politiikka
1970-luvulla Italia oli poliittisen väkivallan kourissa ja ultraryhmät ottivat suoraan käyttöön väkivaltaisten ja terrorististen poliittisten ryhmien symboleja. Esimerkiksi Milanin kannattajat perustivat Punamustat prikaatit nimisen kannattajaryhmän, joka selkeästi oli poiminut nimensä Punaisilta prikaateilta. Tämä ei tietenkään tarkoittanut sitä, että ultrat olisivat olleet terroristeja tai edes kiinnostuneet politiikasta. Tarkoituksena oli luoda eräänlainen pelote vastustajaryhmien suhteen, jotka nekin omaksuivat nimet ja symbolit muilta terroristiryhmiltä tai ääriliikkeiltä. Kannattajien väliset yhteenotot levisivät ensin stadioneiden sisälle, eikä vältytty kuolemaan johtaneista tapauksista. Kun kontrolli stadionien sisällä kiristyi, yhteenotot eri seurojen kannattajien välillä levisivät myös urheilukenttien ulkopuolelle. Tällainen tilanne jatkui aina 1990-luvun alkuun.
Ultrat ja huligaanit: keskeinen ero
Italialainen ultrakulttuuri levisi nopeasti myös muihin Euroopan maihin, joissa seurojen kannattajat omaksuivat nopeasti Italiassa jalansijaa saaneet toimintamallit. Kirjassa tarkastellaan myös miten ultraryhmien toiminta poikkesi brittiläisten kannattajien huliganismista, joka oli myös noussut suuren yleisön tietoisuuteen. Ero ei ollut väkivallan käytössä, vaan siinä, että väkivalta oli huligaaneille päämäärä, kun taas ultrille se oli väline, jolla vahvistaa omaa asemaa. Ultrat lisäksi olivat huomattavasti tiiviimmin ja hierarkkisemmin järjestäytyneet kuin spontaanit huligaanit. Ultratoimintaan liittyi myös ”poliittinen” aspekti, jossa eri seurojen kannattajat solmivat ystävyyssopimuksia yhteisten vihollisten kustannuksella.
Kaupallistuminen ja kriisin vuodet
1990-luvulla italialainen jalkapallo kaupallistui voimakkaasti ja siitä tuli kaikin puolin suuri liiketoiminta. Katsomoväkivalta häiritsi liiketoimia, joten lainsäädännön tasolla luotiin välineitä, joilla kontrolloida ultraryhmien toimintaa. Tällä aikakaudella ultrakulttuuri levisi sellaisten pienempien seurojen piiriin, joissa kaupalliset intressit eivät olleet samaa luokkaa kuin suurseuroissa.
2000-luvun alussa italialainen jalkapallo ajautui kriisiin, joka johtui seurojen heikosta taloudellisesta asemasta, joka ei mahdollistanut uusien nykyaikaisten stadioneiden rakentamista. Katsojaluvut myös laskivat. Tämä aiheutti sen, että ultraryhmien merkitys kasvoi. Ne pystyivät painostamaan seuroja. Rasistisella huutelulla tai savujen heittämisellä kentälle pystyttiin aiheuttamaan seuroille mittavia sakkoja. Seurat maksoivat epäsuorasti ja joskus myös suoraan ultrille, jotta nämä toimisivat sääntöjen mukaisesti eivätkä aiheuttaisi suurempia taloudellisia vahinkoja seuroille.
Tässä vaiheessa ultrajohtajista tuli Italiassa julkkiksia, jotka keskustelivat pelaajien ja seurajohtajien kanssa. Tämä vaihe enteili juuri sitä, mitä tulisi tapahtumaan pandemian jälkeen. Pandemian johdosta Italiassa pelattiin lähes kokonainen kausi tyhjille katsomoille. Kun stadionit avautuivat uudestaan, kaikki muuttui. Vanhat ultrajohtajat saivat väistyä. Heidän tilalle saapuivat mafiat.
Historiallinen aikajana
1930-luku: Kannattajayhdistykset perustetaan. Seurojen liput ilmestyvät katsomoihin. Ei järjestäytynyttä väkivaltaa.
1950-luku: Jalkapallon suosio kasvaa. Katsomot jakautuvat luokkapohjaisesti. Ensimmäiset vieraspelireissut.
1960-luku: Opiskelijaliikkeiden mallit siirtyvät stadioneihin. Ensimmäiset ultraryhmät syntyvät.
1970-luku: Poliittinen väkivalta heijastuu katsomoihin. Yhteenotot leviävät stadioneiden ulkopuolelle.
1990-luku: Jalkapallo kaupallistuu. Lainsäädäntö kiristyy. Ultrakulttuuri leviää pienempiin seuroihin.
2000-luku: Seurojen talouskriisi. Ultrajohtajat nousevat julkisuuteen ja saavat valtaa neuvotella seurojen kanssa.
2020-luku: Pandemia tyhjentää katsomot. Kun stadionit avautuvat, mafiat ovat ottaneet vallan.
The post Näin mafia soluttautui italialaiseen jalkapalloon – Anton Monti kertoo appeared first on Kustantamo S&S.